Jääkiekko ja rangaistukset

Mikäli kaukalossa tehdään sääntörike, saa siitä rangaistuksen. Yleensä rangaistukset ovat henkilökohtaisia eli suuntautuvat rikkeen tehneelle pelaajalle, esimerkiksi poistamalla tämä kaukalosta määrätyksi ajaksi. Myös joukkue voi saada rangaistuksen ja tätä kutsutaan joukkuerangaistukseksi.

Tässä tapauksessa joukkue päättää yhdessä kuka pelaajista kärsii rangaistuksen ja rangaistuksen voi saada esimerkiksi pelaamalla liian monta pelaajaa samaan aikaan kaukalon sisällä. Rangaistuksen saanut pelaaja ei saa olla kaukalossa rangaistuksen aikana vaan hänen on mentävä erilliseen rangaistusaitioon. Rangaistuksen määrästä riippuen rangaistuksen saaneen pelaajan joukkue joutuu pelaamaan vain neljällä tai kolmella pelaajalla maalivahdin lisäksi.

Kun joukkue pelaa alle kuudella pelaajalla, kutsutaan tätä alivoimaksi. Rangaistusaika kuluu samaa matkaa peliajan kulumisen kanssa, eli rangaistusaika ei kulu mikäli peli on katkolla. Se joukkue jolla on pelaajia enemmän kaukalossa, pelaa ylivoimalla. Jos pelaaja on saanut pienen rangaistuksen, eli kahden minuutin rangaistuksen ja vastustava joukkue tekee ylivoimaHockey and penaltieslla maalin ennen ajan täyttymistä, pääsee pelaaja rangaistusaitiosta ja joukkueille tulee taas sama pelaajamäärä.

Erotuomari päättää oman harkintansa mukaan minkälaisia rangaistuksia rikkeistä tai sääntöjen noudattamatta jättämisestä annetaan. Yleisin on kahden minuutin pituinen pieni rangaistus, mutta pahimmillaan pelaaja voidaan poistaa koko pelistä. Muita rangaistuksia on neljän, viiden ja kymmenen minuutin rangaistukset sekä peli tai ottelurangaistukset.

Suomessa käytetään kansainvälisen jääkiekkoliiton sääntöjä ja niissä esimerkiksi viiden minuutin rangaistus on automaattisesti myös pelirangaistus, eli pelaaja poistetaan pelistä loppuajaksi. Sijaiskärsijä joutuu istumaan rangaistusaitiossa viisi minuuttia, jonka jälkeen tämä pääsee pelaamaan. NHL ei tuomitse viiden minuutin rangaistuksesta välttämättä pelirangaistukseen.

Peli ja ottelurangaistuksilla on suuri ero. Mikäli annetaan pelirangaistus, pysyy pelaaja edustuskelpoisena kurinpitoelimen käsittelyyn asti. Jos pelaaja saa ottelurangaistuksen pelaaja ei ole edustuskelpoinen ennen asian käsittelyä ja se aiheuttaa aina vähintään yhden pelikiellon. Pahimmissa rikkomuksissa pelikielto voi olla huomattavasti pidempikin.

Koska jääkiekko on hyvin fyysinen laji ja tunteet käyvät esimerkiksi omaa maata puolustettaessa kuumina, nähdään harvoin pelejä joissa rangaistuksia ei saataisi. Mitä kovemmat ovat panokset ja mitä parempi on palkinto sitä palavammin pelaajat taistelevat sen vuoksi. Jääkiekon mestaruuskilpailuita voidaankin verrata suuriin pokeriturnauksiin, sillä erolla että pokerissa maltin menettäminen johtaa automaattisesti häviöön. Jääkiekossa toisen pelinappuloiden varastaminen voi tuoda kultaa.